Noniin. Mistä tietää että kevät tulee ? Siitä, että aamulla laittaa ne upouudet valkoiset kangastossunsa jalkaan vaikka tuolla sataa vettä ja kadut ovat loskassa ja kurassa ja bussit vielä roiskuttavat kuraista vettä aprillipäivän kunniaksi sun päälle. .Ja se kun pyörit paniikinomaisessa tilassa kaupungilla etsien kevättakkia ja kenkiä juuri pilaamiesi tilalle. Ah,kevät.
Tänään taisin myös hieman salakuunnella bussissa kahta opiskelijapoikaa joista toinen oli vaihto-opiskelija(joka oli asunut suomessa jo useamman vuoden -siksi hyvä suomenkielen taito) ja he keskustelivat keväänmerkeistä. Vaihtaripojan sanoja lainaten "suomessa tietää kevään tulevan siitä, kun ihmiset nostavat hartiansa ylös ja katselevat silmät suurina ympärilleen ja joillakin saattaa hymynkare vilahtaa kasvoille. " Huomasin tämän koskevan myös minua. Tuntuu, että on koko talven saapastellut pää painuksissa tummissa talvivaatteissa paikasta toiseen, nostamatta katsetta siitä hiekoitetusta kadusta ja nyt kun lumet alkavat sulaa niin alkaa havannoimaan ympäristöään ja ilostuu näkemästään ja on vastaanottavaisempiympäristöään kohtaan. Joten NYT SE ON, KEVÄT.
Toisaalta meidän takapihan kallion seinämä ei taida luvata kevättä vielä pitkään aikaan..
Tänään uskaltauduin myös pitkästä aikaa kampaajalle. En kehtaa sanoa ääneen koska olisin viimeksi ollut. Huhhuh. Kun asuu täällä niin on jotenkin suurempi kynnys mennä kampaajalle kuin kotopuolessa. Tosin huomasin, ettei se puhelinsoitto nyt niin pelottavaa ollutkaan, eikä itse kampaajalla olo. Tosin nyt annan Maran kärsiä kun valitan tukasta. No tätä ei toistu kuitenkaan kovin usein.
Kävin viime viikolla Valtterin kirppiksellä yhdessä siskoni kanssa. Olimme paikanpäällä jo ennen yhdeksää, mutta totesimme sen olevan n puolitoistatuntia liian myöhään, sillä sisäpiirin mukaan kaikki "priima" tavara tekee kauppansa jo ennen kello kahdeksaa ! Joten ensi sunnuntaina uusi yritys. Tavoitteenani olisi löytää söpö pikkulaukku jonka voisi heittää olan yli ja kevättakki. Mukaan tarttuu todennäköisesti kaikkea muuta. Viimeksi ostin sinisen pikkulaukun, tintti t-paidan, kasettikorvakorut sekä ruskeat saappaat. Saappaat oli hieman liian isot, mutta pohjallisilla saa ihmeitä aikaan !
Kirppiskierroksen jälkeen suuntasimme ratikkamme kohti bulevardia ja brunssia cafe ekbergissä !Hintaa brunssille tuli 17,80, mutta se ei tuntunut aamuheräämisen ja bussipysäkille juoksemisen sekä ankean kirpparireissun jälkeen suurelta lovelta kukkaroon, joten croisantit ja hedelmät popsittiin onnellisesti.
![]() | ||||
| alkupalat brunssista |
Havahduin todellisuuteen siitä, etät ystävämme menee naimisiin KAHDEN viikon kuluttua ! Ja perinteisesti itselläni ei ole mekkoa juhliin. Otan mielelläni mekkoehdotuksia vastaan ,pikaisesti mieluusti !
Tänään aion mennä Turmion keikalle joten pitänee varmaan laittautua - eli mustaa päälle ja tukka sekasin. Keikkatunnelmia ensi viikolla !
Aloitan myös vapaaehtoistyön. Menen maanantaina haastatteluun,jossa räätälöidään mulle sopivat työt ja kiinnostuksen kohteet sekä sovitetaan aikatauluja. Oon myös aika innoissani tästä. Jee! Pitää nyt vain muistaa, että pääsykokeet ovat se ykkösprioriteetti eikä vapaaehtoistyö.
ps. tälläisen söpöys tulee meille hoitoon parin viikon kuluttua!
Rakkautta ja haleja viikonloppuun !
love, Henu


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti