Tai siltä se tuntuu, sillä olen lomalla, ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen, vietän lomaa jonka aikana en tee tippaakaan töitä (okei olin yhden kolmen päivän yöpvätyöputken mutta sitä ei lasketa koska oli superhauskaa) ja nyt koen että on liikaa aikaa. Miten muka, sillä mun normaali duuni on ollut kahdeksan tuntia päivässä neljästi viikossa eli rutkasti aikaa yli, mutta silti olen ns liian kiireinen tekemään mitään ja lomalla aika tulee korvistakin ulos. En välillä ymmärrä itseäni.
Oon myös käyttänyt tätä paljon pölistyä aikaani "ajatteluun". Kyllä! Ajatteluksi en silti kutsuisi :
- itkupotkuraivareita meidän asunnon koosta ja kunnosta (ymsymyms)
- ruoanlaitosta "oman pään reseptien mukaan "
- alennusmyynneissä ravaamista
- muiden blogeihin uppoutumista
- sarjakuvien lukemista
- järjetöntä raivoimurointia
- vauvahaaveilua (en omaa vauvaa !)
- koirakuumeilua
- jatkuvaa tiskausta (missio no I : ei tiskiä näkyvissä koskaan .... JEP. ) ,
- jatkuvaa haaveilua pyykinpesusta (Missio no II: ei koskaan pyykkiä kopassa...JEP)
Siinä muutamia asioita joihin olen käyttänyt aivosolujani viime päivinä. Huomatkaa myös, että olen sotaleski,inttileski,hylätty kotirouva. Mitä termiä nyt milloinkin haluan käyttää omasta ankeudestani. Siinä myös syy miksi raivoimuroin kolmesti päivässä.
Luojalle tai ties mille ( äiti ja isä ?) kiitos siitä että olen poissa mökkihöperyydestä ja pääsin kaupungista "maalle". Kohta mennään tytyjen kanssa viettelemään tyttöjen iltamaa ja juoruamaan ! ihanaa ! Ja saan tuulettaa siis kovinkin rasittunutta päätäni ja silitellä E:n söpöä masua.
| weheartit |
ps. aion alkaa askartelemaan nauhakoruja!(henna voi nyt lopettaa nauramisen, sillä kyllä minä aion askarella koruja. ) sellaisia söpöjä hieman hippimäisiä koruja nilkkaan ja ranteeseen. Lopputuloksista en takaa mitään, käytän tätä lähinnä terapiana yksinoloon iltaisin kotona. Saas nähä mitä tulee, nyt oon toistaseks innoissani.
JA ! pikahehkutus ruissista !
![]() |
| amanda, h x 2 , ja mm! |
ympärillä samat naamat, ne naamat joista mä tykkään
love,
henu jolla on paljon turhautuneisuutta.
